Kuvittele rauhallinen sunnuntaiaamu rakkaan golfkenttäsi ensimmäisillä väylillä aamu-usvan ja nousevan auringon ensisäteiden ympäröimänä. Lyönti kulkee eikä edessä ole muita pelaajia hidastamassa peliä tai takaa tule juoksijoita. Tähän tyyneyden tyyssijaan voi olla vaikea yhdistää robotiikkaa, automaatiota, tekoälyä ja digitalisaatiota, mutta siellä ne ovat. Jos ei nyt, niin ihan kohta.
Seesteisellä aamukierroksellasi mukana olevat mailasi ja pallosi on luultavasti testannut robotti ainakin jossain vaiheessa tuotekehitystä. Varasit lähtöaikasi ehkä netissä ja saatoitpa jopa ilmoittautua kierrokselle, kun älypuhelimesi sovellus tunnisti, että olet riittävän lähellä kenttää, jonne sinulla on lähtöaika varattuna. Jos kyseessä on greenfee-kierros, saatoit maksaa kierroksesi etukäteen verkkokaupassa mobiilisovelluksella.
Itse asiassa voi olla aika vaikea pelata kierros golfia ilman teknologiaa. Ja nyt kun teknologian kanssa on päästy alkuun, jatketaan sen parissa kiihtyvällä tahdilla, jotta meillä olisi edes pienen pieni mahdollisuus pysyä sen mukana.
Ykköstiillä katsot ranteessa olevasta kellostasi, kuinka pitkä matka on väyläbunkkeriin ja teet mailavalinnan sen perusteella. Lyönnin jälkeen painat älypuhelimestasi mittarin päälle ja pallolle päästyäsi raportoit draivisi pituuden kotisohvillaan möllöttäville kavereillesi. Sitten vilkaiset taas kellosta etäisyyden griinibunkkerin yli, mittaat kiikarilla tarkan matkan lipulle ja valitset sopivan mailan.
Lyönnin jälkeen klikkaat akkukäyttöisistä kärryistäsi automaattiajon päälle ja lähdet jatkamaan matkaa. Kävellessäsi varmistat mobiilisovelluksena saatavasta sääntökirjasta, ovatko kaikki härpäkkeesi sääntöjenmukaisia, tarkistat sykkeen älykellostasi ja hörppäät kehon nesteytystä parantavaa elektrolyyttijuomaa. Sitten toivot, että pallo jotenkin ihmeen kaupalla löytyisi väylää reunustavasta metsästä, jonne löit sen ihan itse omilla taidoillasi ilman yhdenkään sovelluksen tai mittarin tarjoamaa apukeinoa.
Virheetön swingi kerta toisensa jälkeen
Lyöntien parantamiseen löytyy lukuisia teknologisia apuvälineitä TopTracerista TrackManiin, mutta lyönnin joutuu edelleen tekemään ainakin kentällä ihan itse. Ja pallo lentää juuri sinne, minne sen lyö. Onneksi sentään pallon löytämiseen on tarjolla apua. Varsinkin näin ”kolmen minuutin etsimisajan” aikakaudella kaikki apu on tarpeen.
Ballhawks-nimeä käyttävissä laseissa on erityiset siniset linssit, jotka muuttavat kaiken muun siniseksi paitsi golfpallon, joka hohtaa valkoisena kaiken sinisyyden keskellä. Eikä tietenkään pelkästään oma pallo, vaan kaikki muutkin kadonneet pallot. No, siniseksi värjätyssä muovista ei välttämättä ole teknologisen kehityksen sanansaattajaksi, mutta pallojen löytämiseen löytyy kehittyneempiäkin tapoja.
Miltä kuulostaa palloon asennettu GPS-seuranta, jonka avulla pallo löytyy lähes aina? Tällaista tarjoaa amerikkalaisyritys Chip-ing. Tai tarjosi, kunnes se löysi tarkemman tavan pallon paikantamiseen. Yrityksen mukaan GPS näyttää sijainnin vain noin yhdeksän metrin tarkkuudella, joten golfpallon löytäminen ei sen avulla parantunut riittävästi. GPS korvattiin ainakin toistaiseksi Bluetooth-sirulla, jonka tarkkuus on huomattavasti parempi. Bluetooth-pallon voi suotuisissa oloissa tunnistaa älypuhelimella lähes 100 metrin päästä. Sen pitäisi riittää melkein kenelle tahansa pallonhukkaajalle, kunhan pallo ei päädy veteen.
Pallo ei vielä ole täysin R&A:n hyväksymien rajojen puitteissa, mutta ilmeisesti aiemmin on ollut olemassa sirullinen pallo, jonka R&A on hyväksynyt. Chip-ingin ”älypallon” siru on saanut jotkut myös pohtimaan pallon tasapainoa, mutta yrityksen verkkosivuilla kerrotaan, että testit ovat osoittaneet pallon painon olevan hyvin symmetrinen.
Miten sitä testattiin? Golfroboteilla.
Golfrobotteja käytetään esimerkiksi mailojen ja pallojen testaamiseen – ja on niitä tietysti nähty viihdekäytössäkin. Eldrick ”Tiger” Woodsin mukaan nimetty LDRIC-robotti (eli näppärämmin Launch Directional Robot Intelligent Circuitry) löi pari vuotta sitten TPC Scottsdalen 16. reiällä hole in onen, 20 vuotta kaimansa jälkeen. Video ”Eldrick”-robotin holarista löytyy Youtubesta.
GolfDigest-lehden mukaan LDRIC pystyy kopiomaan minkä tahansa swingin ja toistamaan sen äärimmäisellä tarkkuudella kerta toisensa jälkeen. Sosiaaliseen kanssakäymiseen kykenevä LDRIC pystyy myös lyömään kovempaa kuin kukaan PGA Tourin pelaaja – sekä tietenkin potkimaan jalkapalloa.
Robotiikka kentänhoidossa
Jos golf on välineurheilua, niin samoin on golfkentänhoitokin. Joillain kentillä Suomessakin näkee robottiruohonleikkureita hoitamassa nurmialueita, mutta lähinnä klubin läheisyydessä, jonne isoa karheikkoleikkuria ei haluta pärisemään. Nämä robotit ovat samoja, joita löytyy kotipihoistakin. Tämä onkin vasta alkua.
Hollantilaista De Enk Groen & Golfia edustava William Boogaarts kertoi kentänhoitoseminaarissa Roomassa helmikuussa 2019 kentänhoidon kehityksestä. Ensimmäiset askeleet golfkentänhoidon teknologisessa kehityksessä otettiin jo hyvän aikaa sitten, kun englantilaiskeksijä Edwin Beard keksi ruohonleikkurin vuonna 1830. Ehkä hänen mielessään ei ollut nimenomaan golfkentänhoito, mutta on hänen keksinnöstään ollut iloa silläkin saralla.
Moottori tähän keksintöön lisättiin yli sata vuotta myöhemmin vuonna 1940 ja ensimmäinen päältä ajettava leikkuri ”Hustler” tuli markkinoille 1963. De Enk Groen otti käyttöön ensimmäisen GPS-teknologiaa hyödyntävän viheriöleikkurin vuonna 2013 ja Isossa-Britanniassa on käytössä Angus-robotteja, joille huolehtiminen 15 000 kasvin terveydestä ei ole homma eikä mikään.
Monien muiden alojen tavoin työvoimapula on merkittävä golfkentänhoidossakin. Nuorisoa ei juurikaan tunnu kiinnostavan kasvien hoitaminen huonolla palkalla ilman kunnon kesälomia, mutta ehkäpä heitä kiinnostaisi automatisoitujen ruohonleikkuriparvien ohjaaminen etänä omalla älypuhelimella.
Mitä haasteita robottileikkurissa sitten on? Boogaarts nimeää yhtenä suurimpana haasteena viheriöleikkureiden leikkuukoppien – eli niiden muovikupujen, joihin leikattu ruoho kerätään – tyhjentämisen. Ihminen pystyy niin halutessaan helposti nostamaan kopan pois paikaltaan ja heilauttamaan sitä sopivalla voimalla ja sopivassa suunnassa, jotta ruohojäte lentää nätissä kaaressa ja leviää tasaisesti maahan jättämättä liian suuria kasoja, mutta robotille tämä toiminto on hankala.
Toisena suurena haasteena golfkentänhoidossa pidetään Boogaartsin mukaan bunkkerikoneiden automatisointia. Bunkkerit eivät ole muodoltaan missään määrin standardimallisia, vaan niitä löytyy ties minkä muotoisina ja kokoisina. Hiekka voi olla myös epätasaisesti siten, että joissain kohdissa sitä ei ole juuri ollenkaan. Rikkaruohojen osittain valtaamissa bunkkereissa on myös vaikea tunnistaa robotin silmällä, missä kohdassa bunkkerin reuna oikeasti kulkee.
Kentänhoidossa tehtäviä päätöksiä voidaan tehostaa hyödyntämällä drone-teknologiaa. Samassa Rooman-seminaarissa esiintyneet ohjelmistokehittäjä Roland Berger ja golfalan asiantuntija Erich Steiner kertoivat erilaisista droneja hyödyntävistä kuvausmenetelmistä.
Erilaisilla mittaustavoilla voidaan muun muassa mitata eroavaisuuksia pintaveden saatavuudessa, kasviston kattavuutta ja lehtivihreän (klorofyllin) määrää sekä tunnistaa lannoitteen tarve ja kasvin stressi. Tarkka ilmakuva paljastaa yksittäiset paikat, jotka tarvitsevat erityistä hoitoa, mikä vähentää kasvinsuojeluaineiden käyttöä, koska välttämättä koko viheriötä ei tarvitse käsitellä.
Käytännön tasolla näiden menetelmien avulla voidaan esimerkiksi tarkistaa kastelujärjestelmän tehokkuus, eli miten hyvin sadettimet kattavat halutun alueen, ja säätää niitä tarpeen mukaan, jolloin pystytään parhaimmillaan vähentämään vedenkäyttöä, kun samaa aluetta ei kastella useaan kertaan. Kuivumisvaarassa olevat alueet pystytään tunnistamaan ajoissa, jolloin asiaan pystytään myös reagoimaan ajoissa ja säätää kastelujärjestelmä tarkemmin.
Kun kaikki tämä kehitys joskus saadaan yhdistettyä yhdeksi järjestelmäksi, on kentänhoitajan työpäivä aika erilainen kuin nyt. Sensorit mittaavat kenttäalueen eri osien hoitotarpeen ja lähettävät automaattileikkureille ja muille roboteille ohjeet. Robotit lähtevät itsenäisesti hoitamaan työn ja jättävät kentänhoitajan tarkkailemaan tilannetta tietokoneen näytöltä. ”Vanhan liiton” kentänhoitajat taitavat jäädä aika nopeasti kehityksen jalkoihin, jos eivät pidä omaa osaamistaan ajan tasalla. Tilanne on tosin sama ihan jokaisella muullakin alalla.
Lisää asiaa muun muassa kentänhoidon teknologisesta kehityksestä löytyy siitä kiinnostuneille Suomen golfkentänhoitajien yhdistyksen nettisivuilta osoitteesta www.fga.fi.
Robotiikka tukee, ei korvaa
Robotiikasta, automaatiosta ja muista teknologisen kehityksen osasista puhutaan usein kuin ne vääjäämättä tuhoaisivat työpaikkoja. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan niiden avulla on pystytty jättämään tylsimmät työn osat pois ihmiseltä, joka on sitten voinut keskittyä kiinnostavampiin ja mielekkäämpiin töihin. Kokonaisia töitä ja ammatteja ei kovin helpolla korvata – paitsi ehkä hissi- ja puhelinoperaattorit – mutta pieniä osia lähes kenen tahansa työstä voidaan tehostaa tai korvata.
Ellun kanojen julkaisussa Mitä tapahtuu huomenna, kun tekoäly poistaa järjettömyydet? (2019) Atte Jääskeläinen kertoo Uudenkaupungin autotehtaasta, jossa on 700 robottia ja 3000 työntekijää. Jos robotit poistettaisiin Uudenkaupungin tehtaasta, sinne jäisi ihmisille työpaikkoja todennäköisesti nolla, koska ihmisille ei olisi varaa maksaa työstä, jonka robotit hoitavat edullisesti. Tehdas olisi todennäköisesti rakennettu johonkin halvemman työvoiman maahan ja 3000 uusikaupunkilaista tehdastyöläistä olisi jäänyt elelemään Kelan tuilla.
Yuval Noah Harari kertoo puolestaan kirjassa 21 oppituntia maailman tilasta (2018), että Yhdysvaltain armeijan käyttämät lennokit eivät ole vähentäneet työpaikkoja, vaan luoneet niin paljon uusia työpaikkoja, ettei armeija ole pystynyt löytämään riittävästi osaavaa työvoimaa lennokkien ohjaamiseen, huoltamiseen ja kerätyn datan analysoimiseen. Lennokit ovat toki tuoneet lisää työpaikkoja, mutta niiden käytön eettisyys sotatoimissa onkin sitten eri asia…
Teollisen vallankumouksen alusta lähtien jokainen robotille annettu ihmisen työpaikka on Hararin mukaan luonut uuden työpaikan vähintään yhdelle ihmiselle. Kuten Harari toisaalta toteaa, emme voi tietää, että kehitys jatkuu tulevaisuudessa samanlaisena, kuin se on ollut menneisyydessä.
Automaateilla voidaan tukea golfkentillä esimerkiksi caddiemasterin työtä. Kymmeniä kierroksia vuodessa pelaava golfari ei välttämättä tarvitse jokaisella kerralla vuorovaikutusta asiakaspalvelijan kanssa, vaan hän saattaisi mielellään mennä suoraan rangelle tai ykköstiille ja kuitata itsensä paikalla olevaksi joko mobiilisovelluksella tai ykköstiille asennetulla kiinteällä terminaalilla.
Caddiemasterille jäisi enemmän aikaa vieraspelaajien ja muiden enemmän apua kaipaavien ohjaamiseen ja vaikka viestintään. Asiakkaan opastaminen harjoitusalueelle ja kentälle, golfauton käytön pikakoulutus, avustaminen pallovalinnassa sekä monet muut sosiaalisia taitoja vaativat työt jäisivät edelleen ihmisen tehtäväksi. Pitäähän klubilla sitä paitsi olla joku, joka ei koskaan kyllästy (tai näytä kyllästyvän) kuuntelemaan kaikkia niitä erityisiä tilanteita, joita jokaiselle golfkierrokselle mahtuu.
Keskustelu itsenäisesti ajavista autoista on hyvä esimerkki siitä, miten robotiikan rooli saatetaan tulkita virheellisesti ”kaikki tai ei mitään” -ajatuksella. Autoissa on ollut ajamista avustavia toimintoja jo pitkään, vaikka täysin autonomista autokantaa saadaan odottaa vielä kauan – jos sellaista koskaan edes saadaan.
Vakionopeudensäädin, kaistavahti ja automaattiset tuulilasinpyyhkijät lisäävät kaikki osaltaan turvallisuutta ja säästävät kuljettajan keskittymiskyvystä osia muuhun. Tämä ei tosin yleensä taida tarkoittaa liikenteen tarkkailua, vaan kaikkea mahdollista muuta. Jos auto pitää yllä tarvittavan nopeuden, pysyy kaistalla ja pysähtyy tarvittaessa, ei kai kuljettajan tarvitse enää kiinnittää huomiota mihinkään.
Ehkä sittenkin osa-automatisoitua autoa parempi olisi täysautomaatti, joka oikeasti tunnistaa myös vaaratilanteet, joita golfkenkiensä nauhoja sitova kuljettaja ei ehkä huomaa. Tiestö, juridiikka ja ihmismieli eivät vain taida olla vielä aivan valmiita täysin autonomisille autoille.
Avustavaa robotiikkaa voidaan käyttää myös kentänhoidossa. Kaistavahtia muistuttavan teknologian avulla leikkurit saadaan kulkemaan täysin suoraa linjaa siten, että päällekkäisiä leikkuukohtia tulee mahdollisimman vähän. Avustava teknologia pystyy jo nyt myös nostamaan ja laskemaan leikkuuyksiköt maahan tarkasti oikeassa kohdassa. Kuskin penkille tarvitaan silti ihminen ohjaamaan konetta poikkeustilanteissa ja kuljettamaan sitä huoltohallin ja väylien välillä.
Automatisoitu, digitalisoitu, robotisoitu golfkokemus
Uusi teknologia ei näy pelkästään valmistuksessa, vaan se työntyy yhä laajemmin joka puolelle. Gamebook ja muut vastaavat sovellukset tarjoavat reaaliaikaisen tulosseurannan kavereiden golfkierroksille ja ammattilaistason statistiikkaa pelisuorituksista, ja sähköinen eBirdie-sovellus on korvannut muovisen jäsen- ja tasoituskortin Suomessa käytännössä kokonaan.
Etäisyyskiikarit näyttävät tarkan etäisyyden lipulle, jonka nuppiin on monella kentällä asennettu tarkennusta helpottava prisma. Mobiilisovelluksista ja golfkelloista voidaan mitata lisäksi etäisyydet piilossa oleviin paikkoihin, kuten kummun takana olevaan esteeseen.
Paragolfer-laite puolestaan mahdollistaa alaraajahalvaantuneelle pelaajalle mahdollisuuden golfaamiseen. Tiukasti ”sähkömopoon” sidottava pelaaja nousee laitteen avulla seisoma-asentoon ja pystyy näin lyömään palloa melko normaalisti. Tällaista on aika vaikea kuvitella ilman teknologian kehitystä.
Teknologinen kehitys kaikkine hyvine ja huonoine puolineen muuttaa golfkokemustamme jatkuvasti. Golfin sosiaalisuus leviää oman peliryhmän ulkopuolelle ja jokainen kantaa mukanaan henkilökohtaista caddieä kiikareiden tai muiden mittareiden ja apuvälineiden muodossa. Kaikesta avusta ja tuesta huolimatta golf on ja pysyy pelaajan oman pään sisäisenä pelinä eikä mikään robotti pääse viemään pois jokaisen pelaajan viimeistä ajatusta ennen lyöntiä: ”älä nyt vaan duffaa”.
Robotisaatio, automatisaatio, tekoäly – mitä näitä nyt on
Tämän hetken teknologisessa kehityksessä – niin sanotussa teollisuus 4.0:ssa – on lukuisia toistensa kaltaisia termejä, joita voi olla vaikea erottaa. Esittelen tässä lyhyesti termien erot Jussi Marttisen kirjan Palvelukseen halutaan robotti (Aula & Co 2018) mukaan.
Automatisaatio tarkoittaa yksinkertaisesti automaation lisääntymistä, ja automaatiolla tarkoitetaan itsestään toimivaa. Termi tulee kreikan sanasta automatos, itsetoimiva. Toisin sanoen automaattiset koneet ja laitteet toimivat itsenäisesti ilman ihmisen suoranaista vaikutusta.
Robotisaatio on Marttisen mukaan tavallaan korkeammalle älykkyyden tasolle vietyä automatisointia. Automaatio piti ennen robotiikkaa ohjelmoida tarkasti ja säätöjen muuttaminen kesti pitkään, joten se toimi hyvin suurten, yhtenäisten sarjojen tekemiseen esimerkiksi tehtaissa. Robotit ovat yleiskäyttöisiä, eli samalla koneella tai laitteella voidaan pienillä muutoksilla tehdä erilaisia asioita, kuten vaikkapa lyödä golfpalloa ja potkaista jalkapalloa. Robotit eivät tosin ole kovin tehokkaita, jos ne on suunniteltu toimiviksi yleisellä tasolla. Tällainen robotti ei ole yhtä tehokas kuin sellainen, joka on suunniteltu toteuttamaan yhtä tiettyä tehtävää.
Digitalisaatiolla tarkoitetaan Marttisen mukaan digitaalisten teknologioiden yleistymistä. Nykyisin lähes kaikki teknologinen kehittyminen on digitaalista, joten digitalisaatio kuvaa melko yleisesti mitä tahansa teknologista kehitystä. Sillä voidaan tarkoittaa tehdaslaitteiden automatisointia samoin kuin paperisten sanomalehtien muuttamista digitaaliseen muotoon. Digitalisoitumisen myötä aika, tila, tiedonsaanti ja osallistumismahdollisuudet eivät rajoita ihmisten vuorovaikutusta samoin kuin aiemmin.
Tekoäly on läsnä esimerkiksi suunnittelussa, kielen ymmärtämisessä, havainnoinnissa ja liikkumisessa. Tekoälyä käytetään myös esimerkiksi kuljetusalalla itseohjaavissa kulkuneuvoissa. Tekoälyä käytetään myös asiakaspalvelussa ja vanhustenhoidossa. Marttisen mukaan ”tekoälyllä tarkoitetaan tietokonetta tai tietokoneohjelmaa, joka kykenee vaihtelevasti määriteltyihin älykkäisiin toimintoihin”. Tekoäly on ihmismäistä ajattelua, kuten oppimista ja ongelmanratkaisua eikä sitä pidä sekoittaa älylaitteisiin, kuten älypuhelimiin.
Neljä teollista vallankumousta
Ensimmäinen teollinen vallankumous voidaan ajoittaa vuoden 1785 paikkeille mekanisaation, höyryvoiman ja teollistumisen alkuajoille. Seuraava teollinen vallankumous antoi odottaa itseään lähes vuosisadan verran, kunnes vuoden 1870 paikkeilla massatuotanto, liukuhihnat ja sähkö alkoivat yleistyä. Kolmas teollinen vallankumous seurasi jälleen vuosisadan päästä. Vuoden 1969 aikoihin automatisaatio, robotit, tietokoneet ja elektroniikka alkoivat olla arkipäivää. Neljäs teollinen vallankumous alkoi 2012 ja siihen liittyvät kyberfyysiset järjestelmät, esineiden internet, big data, tekoäly ja älykäs tuotanto. (Jussi Marttinen Palvelukseen halutaan robotti, Aula & Co 2018.)
コメント